I'm feeling broken in my melody, as I sing to help the tears go away

Entä jos toinen ei enää jaksa, jos toisella alkaa jo kantti olla täynnä?

Kerrottavaa olisi kauheasti, mutta toinen ei kuuntele. Mitä siinä sitten voi tehdä?

'Elämä muuttuu ja me sen mukana' niin ne kaikki sanoo entä jos ei tahdo muuttua,

ehkä jos tahtoo pysyä yhdessä hetkessä, ja pitää siitä kiinni. Ei ei kaikkea saa kyllä hän sen kaikki tietää, mutta jos saisi sen yhden hetken. Sekin on jo liikaa pyydetty, itkua ja tuskaa onko se sen arvosta?

Kipua ei tunneta fyysisesti, mutta onko se henkinen kipu sitte pahempi. Jos toinen ei välitä. Ymmärrän ihmisiä jotka yrittävät, mutta säälistä.. se on jo liikaa, jos ei tahdo voi sanoa sen asian kasvotusten.

Esitetään että kaikki on hyvin, kerrankin voisi kertoa totuuden. Jos kuitenkin hävettää, sitä ei tarvitse muille kertoa. Ei valehtelis kaikesta, ei tekisi turhia lupauksia.
Lupauksia joita ei koskaan voisi pitää, ymmärtäähän semmosen ettei vaa voi että on jotain muuta. Mutta jos ei ilmoita siitä mitään, antaa vain olla, kuinka raskasta on soittaa puhelu ja sanoa etten kerkeä tänään? 
Toinen osapuolihan siinä kärsii, kuinka tyhmäksi itsensä tuntee, kuinka häntä ärsyttää kun luotti taas...

Ainakin minun mielestäni...