ISÄ

Sitä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu,

kuukausi sitten olin onnellinen, minulla oli kaikki mitä tarvitsin,

miten haluaisikaan takaisin aikaan, kuinka tekisi jotain uudestaan, joitain korjaisi,

pyytelisi anteeksi, nauraisi enemmän.

Jouduin hyvästelemään oman isäni syyskuun alussa,

ikinä uskonut joutuvani itse tämän surun ja ikävän kokemaan,

aina ajatellut ettei se tapahdu, mutta traaginen sairaus vei isäni liian äkkiä,

se tapahtui niin nopeasti, en ehtinyt ajatella asiaa, en sisäistää,

kaikki oli hyvin olin lähdössä Englantiin, kunnes soitto jota en olisi halunnut tulevan,

matka takaisin Pietarsaareen... miten voi olla nii raskasta istua junassa ajatellen kuinka isä makaa sairaalassa,

kuinka itkin, halasin, kuinka tiuskin isälle kun hän hymyili minun ilmeelle, näin pettymyksen silmissä 'mikset lähtenyt Englantiin' katse kertoi sen... miten olisin voinut? 

Englanti pysyy, halusin lähteä sinne sillä ajatuksella että kotona odottaa,

kaikki rakkaat, joka ikinen..

Aivo infarkti, en ala selittä mikä se on joka ikinen voi sen tutkia itse,

tauti ei ole mikään lastenleikki, se vie taidon puhua, tuntea, kuulla, olet kuin kasvis..

kuka sellaisen elämän haluaa?

Tuskallisinta tässä oli hyvästellä isä, joka opetti minulle kaiken,

olin hänen oppilas töissä, opetti minulle kaiken mitä tarvitsin..

Nyt etsin tiedon ite, lupaan sulle isä, sä saat olla musta vielä ylpee <3 p="">